Tundra trousers SASTA Strong Blue
Laskin tuossa, että tämä oli kahdeksastoista Sasta-vaate, jonka olen ostanut itselleni tai perheelleni. Ensimmäinen oli retkihousut vuonna 1984 tai 1985. Kertonee jotain luottamuksestani merkkiin. Tämä oli ensimmäinen, jonka joutui ostamaan postimyynnillä ja myös ensimmäinen, jota olen joutunut vähän tuunaamaan. Henkselit valuvat, ja viritin siksi niihin sellaisen rinnanedusremmin, joka on yleinen nykyrepuissa. Voisin suositella sellaisen lisäämistä tuotteeseen. Muutoin housut käyvät erinomaisesti niin rauhalliseen kuin rivakampaankin hiihtoon. Materiaali on minulle tuttua jo Peski-anorakista, jota sitäkin voi suositella kaikille kulkumiehille- ja naisille niin kesään kuin talveen.